Mitä tehdä kun on vuosia yrittänyt kaikilla mahdollisilla keinoilla laihduttaa? Tai no, ei ehkä kaikilla mahdollisilla keinoilla sillä käyttämäni keinot ovat kaikki liittyneet rasvan rajoittamiseen sekä kalorien laskemiseen ja rajoittamiseen. Ja mitä siitä on seurannut? Sitä surullisen kuuluisaa jojo-laihdutusta.

Tietyllä tasolla olen jo jonkin aikaa sitten lopettanut laihduttamisen (vaikka siihen sitten välillä taas sortunut). Tämä muutos tapahtui vähitellen vuosien varrella kun vähitellen opin hyväksymään ja arvostamaan itseäni sellaisena kuin olen. Eli en häpeä itseäni, en rajoita tekemisiäni, onnellisuuteni ei riipu painostani, löydän vartalolleni sopivia vaatteita jne. Kuitenkin on kolme syytä joiden takia haluaisin voida paremmin ja kevyemmin. Ensimmäinen on terveys; minulla on kaikenlaista nivelvaivaa, joten kevyempi olemus voisi olla hyödyllinen. Lisäksi on väsymystä, sellaista joka ei poistu nukkumisella. Toinen syy liittyy (valitettavasti) ulkonäköön. Syksyllä on tiedossa eräs merkityksellinen tilaisuus ja siellä haluaisin käyttää kaapissa olevaa vaatetta. Kolmas syy liittyy lapseeni, haluaisin olla hänelle roolimallia tässä asiassa.

Taustatietojani: olen noin 40-vuotias, akateeminen istumatyötä tekevä nainen. 170 cm, 87.5 kg.

Laihdutushistoria: aina. Ennen lapsenhankintaa kyseessä muutamien kilojen hienosäätö, lapsen jälkeen 15 kg pudotus Painonvartijoissa. Tämä pudotus pysyi noin vuoden mutta alkoi sitten vähitellen nousta. Välillä laihdutusta, sitten taas kilot takaisin – jojo. Viimeksi viime syksynä -7kg, joka keväällä tuli takaisin.
Olen aina vastustanut hyvin poikkeavia keinoja, ajatellut että ne ovat ”huijausta” ja kilot tulevat takaisin. No, muutaman tuttavan kevennyttä huomattavasti Xtravaganzalla (VLCD eli very low calory diet –menetelmä) päätin kokeilla. 3 x päivässä siis pussiruokaa, jolloin tavoitteena olla ketoosissa ja laihtua tehokkaasti. Tästä alkaa tämä tarina, joka muuttuu jo muutaman päivän kuluttua. Koska aloitan tämän blogin vasta päivänä 7, niin kirjoitan tähän ensimmäiseen nyt muistellen päivistä 1-3.
 
Päivä 1.
Aamulla pussi Xtravaganzaa, vettä ja teetä. Tyhjä olo vatsassa, mielessä epäilys ”saa nähdä mitä tästä tulee, en kestä nälkää”. Yritän perustella itselleni että menetelmässä luvataan ketoositilaan pääsyn (noin 2-4 päivää) jälkeen näläntunteen katoavan. MUTTA MITEN MÄ KESTÄN 3 PÄIVÄÄ??? Päivällä pussiruoka. Tuskaa, mutta sinnittelen. Illalla pussi. Hirveä nälkä. Olen tottunut syömään iltaisin paljonkin, joten se että otin viimeisen pussin n klo 18 oli aivan liian aikaista. Päätän korjata tämän seuraavaksi päiväksi eli myöhäistä pusseja. Vettä sitruunalla, teetä, sinnittelyä. Ja heti repsahdus, klo 20 syön yhden juustonmakuisen (nam, nam) riisikakun.
 
Päivä 2.
Samat ateriat kuin eilen eli 3 pussia, ei mitään muuta. Kiireinen päivä meni yllättävänkin hyvin, paitsi että päänsärky alkoi. Hankin Ketostixejä – vasta 3 apteekissa onnistui, sinnikkyyttä nääs – jotta voin varmistaa että olen ketoosissa. Päivällä näytti 1.5 eli lievää ketoosia. Ilta onkin sitten todella tuskaa ja välttääkseni syömistä keksin tekemistä ja surffailen netissä. Etsin tietoa ketoosista. Ketoosilla siis tarkoitetaan tilaa, jossa kehon hiilihydraattivarastot ovat tyhjentyneet ja elimistö joutuu käyttämään rasvavarastoja ja ruoan proteiineja tarpeisiinsa. Ketoosi on seurausta vähäisestä hiilihydraattien saannista. Jotkut pitävät vaadittavana tasona alle 20 g / päivä ja jotkut esim. alle 50 g. Mutta ilmeisesti tässä on henkilökohtaisia eroja. Mutta miksi ihmeessä syön Extravaganza pusseja, joista saan 50-53 g hiilihydraatteja päivässä???? Nyt ei ymmärrä mitään.
 
Päivä 3.
Aamulla ja päivällä pussit, Ketostixin mukaan olen lievässä / kohtalaisessa ketoosissa. Vähän heikko olo, päänsärky tolkuton. Mutta eilinen vaivaa, joten illalla käyn kirjakaupassa ja yritän etsiä eilen löytämiäni kirjasuosituksia. Vähäisesti löytyy mutta ostan kaksi kirjaa, ruotsalaisen lääkärin kirjoittaman kirjan Karpin tapaan sekä yhden ruokakirjan. Ennen kuin ehdin kirjaa lukemaan päätän eilisen nettisurffailun seurauksena iltapussin sijasta syödä proteiineja. Pelkästään niitä koska päivällä olen pusseissa saanut paljon hiilihydraatteja. Syön kinkkua ja juustoa, aivan ihanaa saada ruokaa! Ja sitten kirjan kimppuun, mielenkiintoista luettavaa. Kirjoittaja kertoo että hänestä oli tehty valitus Ruotsin lääkintäviranomaisille koska suositteli lääkärintyössään sekä ylipainoisille että II-tyypin diabeetikoille siirtymistä vähähiilihydraattiseen ja runsasrasvaiseen ravintoon. Valituksen käsittelyn yhteydessä tehtiin selvitys, jonka mukaan (vaikka tieto jkv. vähäistä) suositus on tieteen ja luotettavien havaintojen mukainen. Kirjassa selvitetään tutkimuksia ja itse tutkimusta tekevänä kiinnostukseni herää entisestään. Kirjan mukaan nykyiset viralliset ravinto-ohjeet eivät perustu riittävään tutkimustietoon. Täytyypä ehtiessäni kaivaa aivan itse noita tutkimuksia ja katsoa mitä niistä sanotaan. Alan suhtautumaan kriittisesti aikaisempiin käsityksiini hiilihydraateista – ehkä voisin tutkia omaa syömistäni tältä kantilta. Pasta ja leipä on suurta herkkuani ja leipään ehkä riippuvuuskin. Voisinko siis päästä siitä irti?
 
Mutta se rasva. Hiilihydraattien vähentämisestä puuttuva kalorimäärä korvataan – ei proteiineilla niin kuin ajattelin – vaan rasvalla. Kirjassa kehotetaan käyttämään voita ja luopumaan margariinista. Mutta ainahan on puhuttu että voi on haitallista ja margariinia pitää käyttää –apua??? Ja jos on välipalan tarve, niin ota viipale juustoa, vedä sen päälle voita ja laita päällysteeksi kinkkua. Huh. Tätä pitää sulatella. Sekavin ajatuksin käyn nukkumaan.