No niin, hiljaa olen ollut. Jotenkin ei ole kirjoittamisinspiraatio iskenyt. Viikko on ollut vaikea, ei sinällään syömisten osalta tavallisessa arjessa mutta muuten. Olin minimatkalla (risteily Tallinnaan) ja sain esim. ravintolassa ruokaa, jossa olikin perunaa vaikka listassa ei sitä lukenut. Ja drinkkiä tilatessa sain kuulla että light-kolaa ei ole, vain tavallista. Selityksiä, selityksiä, tiedän. Mutta vaikeaa on jos ei ole kotona ja laske tarkkaan mitä syö. Alkoholi selvästi minulla sotkee elimistön ja laihtumisen, heti tulee painoa lisää. No tuon minimatkan jälkeen en ole mitään ottanut, en edes saunajuomaa. Kesti taas pari päivää päästä ketoosiinkin tuon matkan jälkeen, siellä tuli siis aivan liikaa hiilihydraatteja.

Muutenkin on ollut hankalampi olo. Vatsa ei voi hyvin, suoli ei ole kunnolla toiminut moneen päivään. Tuolla minimatkalla oikeastaan ainoan kerran viikkoon. Lisäsin vähän kuituja lisää ravintooni (vadelmia ja leseitä Turkkilaisen jogurtin kanssa). Myös kuukautiset alkoivat eilen. Eli vaikka tavallaan en ole turvoksissa (sormukset pyörii sormessa) niin vatsanseudussa kyllä on aikalailla turvotusta. Ehkä vähän myös yleistä turvotusta helteen takia, vaikka juonkin noin 3 litraa päivässä vettä/vishyä.
Olen lukenut edelleen paljon. Lähes päivittäin karppaus.info –keskustelupalstaa sekä Atkinsin dieetti elämäntavaksi ja Heikkilän ravinto & terveys kirjat. Tuo Atkins-kirja ei nyt oikein ollut minulle sopiva tähän laihdutusvaiheeseen, mutta sitten joskus kun tavoite on saavutettu lukenen sen uudelleen. Heikkilän kirja on valitettavasti ärsyttävän huonosti kirjoitettu ja se haittaa lukemista. Monissa asioissa olen kyllä samaa mieltä (mm. me syömme liian jalostettua ruokaa), mutta ranskalaisen ruoan ja kaupan ihannointi sekä kaalisalaatin syönti meni kyllä minulta yli. En minä tykkää kaalista niin paljoa että voisin syödä sitä aamulla ja päivällä, en myöskään sardiineista joita hän usein suositteli lounaaksi kaalisalaatin kanssa! Mutta hyviä ajatuksia Heikkilällä on ja hyviä kokemuksia potilaiden hoidosta.
Eli se punnitus, tällä ei enää riemuita heti blogin alussa: 81.3. Sain siis sen lisää tulleen ja hieman lisää pois, mutta ehkä olisi kiva että jollakin viikolla menisi enemmänkin. Toisaalta voisin sanoa että -600g eli hyvä tulos, mutta toisaalta vain -300g kahdessa viikossa. Annan nyt viikon aika tällä tavalla (kaloreita 1600-1900 / päivä, hiilihydraatteja 15-30g, rasvaa 100-140g, proteiineja noin 100g). Eilen esim. söin aamulla kaksi möttöstä (ohje löytyy karppaus. info –sivuilta), 100 g turkkilaista jogurttia, 100g vadelmia, makeutusainetta ja pari ruokalusikallista vehnäleseitä. Lounaaksi kunnon annos kaali-jauheliha-kerma sörsseliä. Illalla salaattia ja grillattua makkaraa. Välipalana vähän juustoa ja pähkinöitä, välipaloista pitää päästä eroon. Palailen taas, yritän olla vähän aktiivisempi.